sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Noniin tutot, nyt estradi on meidän!

Me nyt aateltiin kerrankin keksiä aihe postingille ennen kun aletaan kirjottammaan. Siis kyllä me ennen vanhaan usein keksittiin aihe etukäteen mutta nykyään ollaan hölötetty ehkä vähän joutavia.

Me oltiin ihan tosissaan paneuduttu keksimään nyt mojova aihe mutta kun me ollaan glögihuuruissa ja piparipärinässä niin eihän tästä mithän tule.

Ajateltiin nyt kuitenkin tuottaa edes jotain, joten se on nyt pärstäkuvejen aika. Olkaa hyvät - estradi on meidän!






T. Muri, Myyrä & Mäyrä

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Noniin tutot, nyt jätetään tyhjilleen!

Nonih, Muri ottaa piukoista puikoista kiinni. Vitsi vitsi, sitä ronkeloa ei puikkoihin päästetä. Parempi kun tuo Muri luimuilee tuossa oikealla olalla, eikä koske näppäimistöön.

No miten on naiset, onko teillä tänään itsenäisempi olo kuin eilen? Syytä olisi olla, sillä olemmehan me taas vuoden vanhempia ja etenkin viisaampia. Suomi on meidän ihmemaamme, ja siitä on syytä pitää kiinni kynsin ja hampain. Se siitä, nyt asiaan.

Tänään meillä oli toimeliaisuuteen taipuva päivä, nimittäin tanssishow'mme aika koitti. Kyseessä on näyttävä cheertanssi. Me ei hommaa oikein handlattu mutta hyvä että muut handlasivat.


Muri luimuili tapansa mukaan ympäriinsä ja olipa sillä tyärellä jopa vähän vientiä. Muri on ihana veijari, kun se on aina tilaisuuden tullen kanaemona meille muille. Myyrän ja Mäyrän lisäksi oli tikkana paikalla Josu, vanha tuttavamme. Jos saa lauseen vierestä mainita, niin ylläolevan otoksen otti vanha kunnon Muri. Kuka muu muka?


Siin ollaa, täyes tällingis. Joskus se on mukavata vähän sutia väriä pärstähän, että kertoimet vähän kasvaa.


Sitten kun on tanssit danssattu, on aika jättää laattia tyhjilleen. Joku misukka juoksi niin hippulat vinkuen paikalta, että huiskakin unehtu maahan. Voe voe nykyajan nuoria.

Se on talvi oikein urakalla saapunu meijänki pitäjään. Ikkunat pitäis saippuoida, että tontut näkee tarkkailla meitä. Kilttinä sitä on yritetty olla mutta yritykseksi se on saattanut myös jäädä. Mutta kyllä tontut on sen verran lepposta sakkia, että aina sitä kai pari lahjusta meillekin liikenee.

Tanssikkee, laulakkee ja naurakkee! Siit se kaikki lähtee, jos on lähteäkseen.

T. Muri, Myyrä & Mäyrä

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Noniin tutot, nyt muori jorisee joutavia!

Me viisikon kolmikossa olemma aina olleet jouluimmeisiä. Joulun odotus on mukavata, kun tontut kurkkaa akkunoista ja Murin tanssijalka alkaa vipattaa tonttubiitin tahdissa. Se tyär on vahan tuhma ehka mutta kyllä pukilta silti herkkua heruu.

Viisikossa on aina ollut perinteenä pikkujoulut mutta tänä vuonna niitä ei ole eikä tule. Kinkku sen sijaan tulee, piparkakut tulee ja maha tulee. Mitä sitä kieltämään. Lista pukille on kirjoitettu ja korvatunturille lähetetty. Muori vastaanotti sen katkerana, ja lähetti takasin. Ei ollut kuulemma tarpeeksi asiallinen. Kumma muori kun joutavia jorisee.


Siin on kuva viime vuojelta. Herkkumuona on osa meiän syäntämme, ja siihen me panostamme ostamalla kiinalaista kaupan pakastealtaasta. Kynttiläillallisia vietämme tasaisin väliajoin niin kuin kunnon keisarillisten kuuluu.


Siinä on Terri vuosien takaa. Herkkä otos, joka huokuu eläimellisyyttä.


Täsä me ollaa, tietokoneen juurella. On muuten tuore kuva, tätä postinkia tehdessä otettu. Harvinaista herkkua.

Tästä tuli nyt tämmöinen lyhyen läntä mutta se kuvastaa sopivasti kirjoittajiaan. Sitä paitsi, niin se menee elämässä yleensäkin, että välillä tulee lyhyttä ja välillä sitten pitempää, että ottakee iisisti vaan!

T. Muri, Myyrä & Mäyrä