maanantai 29. huhtikuuta 2013

Noniin tutot, nyt ei oteta vastuuta vaikka kuinka käsketään!

Tässä leipää maiskuttaessa juolahti pieniin sieviin mieliimme että mitäs helvettiä ihmiset? Onko kaikki ahmat kotona? Täytyy nyt julistaa yhdestä ikävästä asiasta. Tätikin tuli ihan kyyneliin. Nyt ei oikein päästä asiaan. Mikä siinä on, että kaikki on aina juomingeista kiinni. Nykyään ketkään ei pysty näköjään pitämään hauskaa ilman alkoholia. Nykyajan ala-asteelaisetkin juovat ja pössyttelevät menemään. Tässähän tuntee itsensä ihan ikälopuksi. Meitä ei yhtään kiehdo se, että me täytetään 18 vuotta. Mika vapaus? Paremminkin vastuu ja paine. Kaikki muut nuoret on toisilleen silleen että "Ähähä sää et oo vielä 18", niin me ollaan silleen "Ahaha sää oot jo 18, itseppä olen viela tutto!"

On tosi mielenkiinnostavaa, että meistä kolmesta kukaan ei ole ollut villissä nuoruudesssa kapinallinen. Mikä siinä kapinallisuudessa viehättää, kun kaikki näköjään halajavat olla kunnon badasseja? Monilla tuntuu tulevan jossakin vaiheessa nuoruutta se vaihe, että tahtoo pahistekojensa (juominen, tupakointi, huumeet) kautta vittuilla vanhemmilleen. Meillä se on päinvastoin: me ei ikinä tahdottaisi tuottaa vanhemmillemme sellaista pettymystä.


Tempaukset ovat elämän suolukka, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Me tehdään tempauksia aina kun hippamat kumajaa. Yöt ovat tempauksille otollisinta aikaa, silloin on lystiä. Monet ihmiset ovat ihmetelleet, että miten me tehdään semmosta ilman, että ollaan kännissä. Me otetaan se todellakin kohteliaisuutena. Vahingossa nousee aina kusi päähän, kun meillä on niin hauskaa ilman alkoholia. Me ei tunneta ketään muita, ketkä olisivat niin vapaita ja rentoja selvinpäin. Ja kaikki tarinat mitä ihmiset kertoo hauskoista hetkistään ovat tapahtuneet silloin kun he ovat olleet siis niin kännissääh.


Me ollaan tosi nolifeja, noloja, pentuja, ei osata ottaa vastuuta, meidän pitäisi kasvaa aikuisiksi ja lopettaa kaikki säälittävät mehukestit. Siinäpä pähkinänkuoressa mitä meistä ajatellaan. Kyllä me ollaan pentuja, oikeita pikku ahmanpentuja, aivan niin kuin kaikki meidän ikäiset. Ja vastuutakaan ei oikein osata ottaa, se suorastaan kauhistuttaa meitä. Mutta se lämmittää mieltä, että eivät muutkaan onneksi sitä osaa tehdä. Ei se tee kypsää ja vastuullista ihmistä, että ryyppää joka viikonloppu kyllikin piharoskiksessa kukonlauluun asti.


Se on tosi outoa, että meidän kaltaisia ihmisiä pidetään yleisesti nolifeina. Eihän siinä ole mitään logiikkaa. Eikö se ole surullisempaa, jos ei hauskanpitoon tarvii jotakin aineita? Eikö se tee ihmisestä aika nolifen... Kaikki aina sanoo, että ei voi tietää kuinka hauskaa on kännissä, jos sitä ei ole kokeillut. Sitten kun me kaikki ollaan 18v, niin me aiotaan kokeilla sitä jumalten juomaa nimeltä alkoholi. Voidaan sitten ihan rehellisesti tulla sanomaan, että oliko meillä hauskempaa kuin yleensä. Me epäillään sitä, sillä alkoholi on saanut aikaan niin paljon pahaa ja me ollaan nähty se ihan omin silmin. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman sitä.


"Teidän pitäis pikkuhiljaa opetella ottamaan vastuuta ja lopettaa teidän lapselliset hippamat". Jopa tuollainen lause on tullut kuultua eräältä ihmiseltä, joka oli ennen meidän tosi hyvä kaverimme. Joku aika sitten hän muuttui ihan kokonaan ja menetimme kaiken arvostuksen häneen. Me ei koskaan tulla ymmärtämään sitä, että miksi kaiken pitää olla kiinni siitä juoko vai ei. Me juodaan vauhtihirmua ja ollaan ihan höyryissä siitä. Ja mikä parasta, me ollaan ylpeitä itsestämme, ihan sama mitä muut ajattelevat.

T. Muri, Muura & Maura

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Noniin tutot, nyt pidetään t-paitoja panttivankeina!

Me rakastamme haaskaamista. Se tarkoittaa kahta asiaa: sitä että lahjoitamme toisillemme vaatteita ja tavaroita ja sitä että otamme niitä vastaan. Haaskaus-sana tuli siitä, kun Maura eräänä kesäpäivänä alkoi yhtäkkiä antaa Muuralle ja Murille kaikkea coolia. Muura ja Muri villiintyivät tavaranpaljoudesta ja alkoivat liihotella Mauran ympärillä kuin haaskalinnut ikään.


Vuoden aikana on tullut haaskattua jos jonkinmoista hilpentöörää. Me kysymme toisiltamme aina vähän väliä silmät kiiluen että "Onko haaskattavaa?" Perjantaina taas hippamat kumajaa ja Murilla on kuulemma haaskattavaa meitä varten. Odotamme sitä kuin aurinkoa laskevaa.


Tykkäämme olla turisteina toistemme kodeissa. Suuntaamme nokkamme aina toistemme vaatekaapeille ja jos iskemme silmät johonkin mielenkiinnostavaan vaateyksilöön, niin nappaamme sen viekkaasti itsellemme ja sanomme sen vaatteen omistajalle vain kylmän rauhallisesti "Sää et ehkä nää tätä enää..."


Me ostetaan tosi usein vaatteita yhteiseksi ja monesti unohdamme kokonaan, että kenen joku vaate alunperin edes on. Meillä on myös tapana lainailla toisiltamme vaatteita ilman, että edes kerromme siitä. Eli jos meillä on joku vaate hukassa, niin ensimmäiseksi etsimme toisen vaatekaapista, koska sieltä se kaikista todennäköisimmin löytyy. Muura ja Maura käyvät ikuista kamppailua t-paitojensa omistusoikeudesta. He näpistävät toisiltaan t-paitoja lähes viikottain ja sitten ragettavat toisilleen, että tahtovat omaisuutensa takaisin. Tilanne ratkaistaan yleensä niin, että he pitävät toistensa t-paitoja panttivankeina niin kauan, että toinen luovuttaa taistelun. Tänään me ostettiin kuormallinen vaatteita kirpparilta. Suurin osa niistä on yhteisiä, koska iskimme niihin silmämme samalla hetkellä.


Ylläolevat kuvat ovat tuoretta materiaalia. Lähdimme eilen käläppimään kohti valaistunutta alikulkua. Otimme mukaan kasan vaatteita ja sitten ryhdyttiin ottamaan noita haaskauskuvia. Välillä meidän ohitsemme porhalsi kävely-ja pyöräjuhtia. Oli aika tyhmä olo siinä heilutellessa vaatteita kameran edessä ohikulkijoiden nähdessä. Monet olivat repeämispisteessä ja menivät hymy korvissa meidän ohi. Täytyy kai se myöntää, että kuvista tuli varsin ihanteellisia ellei jopa täydellisiä.

Pssst tutot, haluatteko kuulla salaisuuden? Muri kertoi meille salaisen kaakaoreseptinsä:
1 desilitra maitoa, lisää sekaan kaksi mariannea, hyppysellinen kaakaojauhetta ja kun laitat seoksen hellalle, niin se kuumenee. Käperry vilttien väliin juodessasi sitä ja kuuntele radiota.

T. Muri, Muura & Maura

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Noniin tutot, nyt jatketaan puhtaalla raivolla!

Meillä on ollut nyt vähän bisneksiä, niin postausideoita ei ole lennellyt päähän ihan entiseen malliin. Me kuitenkin ryhdistäydytään kunhan tulee tyyntä bisnesrintamalla. Hippamia ei ole ollut kahteen viikkoon ikiaikoihin, joten draamaakaan ei ole pahemmin näkynyt. Me ollaan tämä kaksi viikkoa istuttu popcornit kädessä odottaen jotakin mullistavia juoruja.


Jaksettiin kuitenkin toteuttaa vauhdikas tempaus kevään ratoksi. Lähdettiin kiipeilemään katolle kuin pienet kiipeilyjuhdat ikään. Mimmi ragetti aluksi, että ette helvetissä mene katolle mutta kuten kuvasta näkyy uhmasimme käskyä.


Haukottuaan raitista kevätilmaa Mimmi kuitenkin rentoutui ja alkoi naama virneessä kuvauspuuhiin Murin kanssa.


Muura harjoitteli karatepotkua ja Mimmi väisti viimehetkellä.


Ensi kesänä me aiotaan toteuttaa oikea tempausten kuningas. Me pyöräillään 512 kilometriä Mauran mökille. Aikaa meillä menee siihen laskelmien mukaan noin viikko. Yövymme matkan varrella ahmantäyteisillä leirintäalueilla nuotion ääressä, kuvaamme ihania otoksia ympäri Suomea, videoimme epätoivon hetkemme ja onnen kukkulamme sekä pidämme perinteistä päiväkirjaa. Olemme maininneet retkestämme jo parille ihmiselle ja he eivät tunnu uskovan meihin. Meidän kuntoamme ja suuntavaistoamme on epäilty ja me kuulemma luhistumme jo 10 kilometrin jälkeen. Ymmärrämme kyllä... Mutta todellisuudessa nuo epäilykset vain lisäävät vettä myllyyn. Jos kunto ja usko loppuvat kesken matkan, niin sitten jatketaan puhtaalla raivolla.


Tämä otos on ysiluokalta. Meillä oli ollut ihan jäätävä riita, joka oli kestänyt yli tunnin. Se päättyi siihen, että me törmäsimme pyörillä ja kaatua kumahdimme maahan kuin raihnaiset ahmat.

Mauran entisellä pyörällä on muuten villi historia. Viime vuonna se varastettiin Muuran kerrostalon edestä. Ensiksi sitä etsittiin kissojen ja koirien kera lähiympäristöstä. Sitten yhtäkkiä se kumajasi nokan edessä, ihan Muuran kerrostalon lähellä. Se oli kuitenkin lukittu, joten Mauran papo lähti hakemaan sitä autolla. Hän nosti sen urhoollisesti käsivarsilleen ja sanoi ylpeästi "Näin se homma hoidetaan!" ja taputteli pölyä käsistään. Maura ehti pyöräillä sillä tyytyväisenä parin päivän ajan, kunnes hän huomasi pyörän tuntuvan eriltä kuin ennen. Vasta silloin tajuttiin tarkistaa pyörän runkonumero. Siellä kumajasi ihan eri numerosarja kuin entisessä pyörässä. Siinä sitä sitten oltiin oikein pahemman luokan pyörävarkaita. Lopulta varastettu pyörä sitten palautettiin häntä koipien välissä takaisin oikealle omistajalleen. Ei kai tämä muuten olisi ollut niin paha juttu, mutta kun me rikottiin siitä väärästä pyörästä lukkokin...

Jos ette ole vielä huomanneet, niin me hankittiin tuommoinen Bloglovin'-systeemi. Ollaan kuultu huhua, että googlen lukijapalkki on pian mennyttä miestä, niin olisi tosi kiva jos viitsisitte siirtyä kumajamaan tuonne Bloglovin'in apajille.

T. Muri, Muura & Maura

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Noniin tutot, nyt otetaan ranskalainen pahis kyytipojaksi!

Tässä on ollut pientä postinkitaukoa koska Muura lähti viettämään rattoisia päiviä Ranskan perukoille. Siellä se eleli hienostoturistin elämää siemaillen cafe lattéa päivän sanomalehti kourassaan.


Ylläolevassa kuvassa on Mauran tekemä ranskalainen pahis-naamari. 2011 vuoden kesällä se liikkui meidän matkassamme ympäri pitäjiä. Se oli varsinainen kyytipoika.


Kerran samoillessamme keskellä kaupungin vilinää, löysimme villin musiikkiputiikin ovelta munamiehen atleettisen vartalon. Päätimme olla hyväntahtoisia, ja antaa sille myös kasvot. Niinpä ranskalainen pahis päätyi kruunaamaan munamiehen olemuksen.


Siinäpä kinkku ensi jouluksi. Otimme näitä modernin taiteen otoksia pari kesää sitten aina Muuran talon kellarissa. Kuvien lisäksi meidän elämämme suolukoita olivat negatiivivideot (ei siis negatiivisa videoita vaan negatiiviasetuksella otettuja). Niihin tiivistyy meidän elämänfilosofiamme. Jos joku kaunis päivä löydämme sen muistikortin missä ne videot ovat, niin lupaamme jakaa niitä tänne teidän päivien ratoksi.


Tässä meidän rantaposee viime kesältä. Heittäydyimme huikeaan seikkailuun kohti suurta kivisaarta. Siellä taistelimme raa'an luonnon armoilla nälkäisiä ahmanpoikasia vastaan. Voitettuamme taiston me heitimme persaukset vaakatasoon ja paistattelimme päivää.


Eräänä kesäpäivänä päätimme mennä järveen pulikoimaan. Näimme keskellä järveä pienen kiviröykkiön ja saimme kuulla, että kukaan ei ole ikinä valloittanut sitä. Me päätimme ottaa vinkistä vaarin ja lähteä apajille. Heti kun olimme astuneet veteen, niin Muura löi kantapäänsä johonkin terävään kiveen veden pohjassa. Se kivi teki jäätävän haavan Muuran kantapäähän niin että nahka vaan lepatti. Mutta koska olemme taistelijasieluja, niin jatkoimme urheasti matkaa. Matka oli pitkä ja kivinen (kirjaimellisesti) mutta me taistelimme tiemme voittoon. Perillä nousimme kivelle kuin raihnaiset merimursut ja haukoimme henkeä. Samassa huomasimme että kiven päällä kumajasi jäätävä verilammikko, joka oli siis peräisin Muuran jalasta. Koska urheita olimme, poseerasimme vastarannan kameroille kärsimyksestä huolimatta.


Meillä ei ollut laastaria, kuten kuvasta huomaa. Sukassa hohkaa punainen kuin Mauran nenässä ikään.



Me sanomme aina ruokarunon ennen muonaamista. Runo on alunperin steinerruno mutta me ollaan muokattu sitä meille sopivaksi. Tuota runoa sanottiin aina ala-asteella mutta löysimme sen uudestaan Tapolassa. Kuten olette varmasti huomanneet, meidän blogissamme vilisee paljon hassuja sanoja mitä ette ole ehkä kuulleet ennen. Yksi niistä on bulle. Se sai alkunsa kasiluokan lopulla, kun Maura yhtäkkiä angstin vallassa sanoi "Voi kusibulle!". Ja siitä hetkestä lähtien se on tarkoittanut meitä - eli viisikon kolmikkolaisia. Muura ja Maura ovat kusibulleja, koska ovat niin lyhyitä ja säälittäviä. Muri puolestaan on kirahvibulle, koska hän ei ole niin lyhyt. Ja bulle on ihan vain yleisnimitys, jos ei tahdo tarkentaa sen enempää. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole bulleja. Bulle on arvonimi ja vain harvoilla ja valituilla on oikeus olla bulle. Videossa näkyvä valomölli on muuten kynttilä, jonka ääressä me muonasimme tunnelmallisesti.

T. Muri, Muura & Maura

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Noniin tutot, nyt ei jätetä partaa ajamatta!

Steinerissä on aina ysillä semmoinen maatalousharjoittelu. Eli hajaannutaan ympäri Suomen eri maatiloille työjuhdiksi. Elettiin vuotta 2011 ja keltainen toukokuu kukoisti. Muri, Muura ja Maura saivat maatalousharjoittelupaikakseen Tapolan, joka sijaitsee Niinikoskella, Orimattilan tuntumassa. Me lähdettiin matkaan junalla ja oltiin tosi paineissamme, luonnollisesti. Junamatka kului rattoisasti, tai no oikeastaan ei todellakaan. Koko matka me vaan luotiin kauhukuvia siitä, että kaikki vaan solvaa meitä ja katsoo kuin kallista makkaraa. Meidän junamatkaamme kuului myös kaksi vaihtoa ja ne olivat meille todellisia tulikokeita. Ainakin toinen niistä vaihdoista meni ihan päin ahmoja, koska noustiin vahingossa väärään junaan. Siellä helpottuneina istuessamme yhtäkkiä kuului kuulutus: "Huomio, tämä juna ei ole käytössä". Juostiin sitten tuli hännän alla oikeaan junaan, kirjaimellisesti viime sekunnilla.

Lahden juna-asemalla meidän piti sitten kohdata totuus silmästä silmään, eli Tapolan boss. Hän kiidätti meidät pakettiautollaan kohti Tapolaa. Perillä me saatiin ikioma huone, todella herttainen ele. Huomatkaa kuvassa Muuran dramaattinen "take me"-asento.


Tapola on siis steinerhenkinen kyläyhteisö, jossa asuu kaikenkarvaisia kamuja. Kaikki asukkaat ovat kehitysvammaisia aikuisia, jotka työskentelevät maatilan, yrttitarhan ja kasvimaan parissa. Heti ensimmäisenä iltana pääsimme syömään muutaman heistä kanssa. He olivat todella lutuisia ja tahtoivat kätellä meitä. Muonana oli täydellistä luomumakaronilaatikkoa, jota syötiin lumoutuneina.



Ensimmäisenä työpäivänä vedettiin hyntheet niskahan ja kopotettiin kohti kasvimaata. Siellä oli juuri alkamassa aamuruno, joka on meillekin tuttu juttu. Siellä oli meidän lisäksi muitakin vierailijoita: todella herttainen hienosto pariskunta Ranskasta. Ennen töihin ryhtymistä oli vielä utuinen teehetki pyöreän pöydän ääressä. Ranskalaiset utelivat meiltä musiikkimaustamme. Kun Maura oli vastaamassa musiikkikysymykseen ja aloitti lauseensa "Abou..." niin ranskalainen nainen repesi huutonauruun ja rääkäisi "ABBA?!?". Sitten Maura koitti korjata asiaa että "No no.." mutta se nainen vaan hymyili huvittuneena.


Rankan työpäivän jälkeen mentiin aina juoksujalkaa kotoisaan Niinikosken kyläkauppaan tyhjentämään hyllyt. Se oli meille todellinen turistinähtävyys, luultiin että sellaisia kauppoja on vain elokuvissa. Viimeisinä päivinä karkkihyllyt ammottivat tyhjyyttään, no wonder why.



Meidän suurinta hupiamme Tapolassa oli puroseikkailut. Se puro oli täydellinen ja sitä ympäröi villit puut. Me kuljimme purossa päivittäin, myötävirtaan tietenkin. Siitä paikasta tuli mieleen viidakko. Joka ilta palasimme nukkuma-apajallemme kengät täynnä vettä. Yhtenä päivänä purossa patikoidessamme Muuralla ja Mauralla tuli aivan jäätävä riita. Tunnelma oli niin jännittynyt, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. Se riita kesti ainakin tunnin ja koko sen ajan pysyimme visusti purossa. Kukaan ei uskaltanut puhua sanaakaan. Yhdessä vaiheessa Mauran jalka lipesi puronalaiselta kiveltä ja hän lensi suoraan perseelleen niin, että pääkin meni uppeluksiin. Muura ja Muri koittivat pidätellä nauruaan päät punaisuutta hehkuen.


Kun tultiin lopulta purolta takaisin, oli riita vieläkin päällä. Kävellessään asfaltilla Maura jätti jälkeensä vain märän vanan ja tunnelma oli latteampi kuin Muuran hiukset. Kaiken kruunasi se, että Muura meni suihkuun ensimmäisenä ihan tahallaan mielenosoituksellisesti. Se otti Mauraa todella paljon päähän. Se riita oli paisunut jo niin säälittäväksi, että se oli jo oikeastaan koomista. Onneksi se saatiin lopulta kuitattua naurulla, eihän sitä mykkäkoulua ollutkaan ehtinyt kestää kuin vaivaiset 3 tuntia.


Yksi ilta Tapolassa jäi mieleen ylitse muiden. Istuimme kiltisti illallispöydän ääressä. Sitten saimme luvan hakea muonan itse keittiöstä. Seisoimme jonossa Tapola-ihmisten ihmisten takana. Yhtäkkiä Matti alkoi raivota jonossa. Hän alkoi raivoissaan julistamaan: "Kauhean tempun teki, aivan hirveän, ettäs kehtasi!" Me olimme tosi paineissa, että mitä ihmettä on tapahtunut, koska Matti kuulosti niin vihaiselta. Pelkäsimme, että joku on tehnyt jonkun rikoksen. Lopulta Matti huusi: "Jätti parran ajamatta, ja nauro vielä päälle!". Matille oli siis tosi kova paikka, että joku hänen kaverinsa oli jättänyt parran ajamatta. Siinä vaiheessa oli naurun pidätteleminen vaikeampaa kuin koskaan ennen. Liuettiin vähin äänin pöydän ääreen ja koitettiin parhaamme mukaan pidätellä naurua. Tilanteesta teki kahta kauheamman se, että yksi Tapolan valvojista katsoi meitä keittiöstä tosi murhaavasti. Emme toivo kenenkään joutuvan tuollaiseen tilanteeseen. Omaan huoneeseen päästyämme revettiin perseemme irti, luonnollisesti.


Yhtenä iltana lähdettiin lietsomaan paniikkia kylän raitille. Kuinka ollakaan, meitä vastaan pyöräili kolme nuorta kapinallista. He olivat noin 10-vuotiaita pojankolttiaisia. He alkoivat heti haastaa riitaa kanssamme. He huusivat tosi badasseina että "Lesbot! Te ootte homoja!" Muura sitten huusi heille takaisin, että "Tiiättekö te ees mitä homo tarkottaa?" Ne eivät uskaltaneet vastata mitään, vaan lähtivät polkemaan pyörillään tuhatta ja sataa karkuun. Noin kymmenen minuutin päästä he kuitenkin palasivat ja alkoivat heitellä meitä kivillä ja juoksivat meidän perässämme. Me juostiin karkuun minkä jaloistamme pääsimme. Ei me semmoisia pikkuvauvoja pelätty paitsi Maura.


Ylläoleva kuva on todistusaineistoa, että kyllä me oikeasti työtäkin tehtiin. Kun lehmät oli päästetty laitumelle, niin meille nakattiin luudat käteen ja usutettiin siivoamaan. Itsekin olisimme kyllä halajanneet laitumelle kirmaamaan kuin villit steinerlapsoset.


Viimeisenä päivänä verestimme muistoja ja kiipesimme ihanille heinäpaaleille. Siellä rentouduimme ja teimme olomme kotoisaksi. Me luulimme, että lähtiessämme meille järjestettäisiin jäähyväisseremonia mutta ei se ihan niin mennytkään. Ymmärrämme kyllä.

T. Muri, Muura & Maura

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Noniin tutot, nyt kiipeillään kuin Tarzanit ikään!

Aloimme tässä muistelemaan viime kesää, joka oli täynnä rattoisia hetkiä ahmojen ja muiden villien italiaanojen karvakasojen kanssa. Viisikon kolmikko matkusti jalkansa uuvuksiin, laukussa leipää ja piimää vaan. Paras juttu koko kesässä oli ehdottomasti Savitaipaleen leipä. Se on jotakin niin yliluonnollista. Jos ette ole vielä päässeet sitä maistamaan, niin nyt äkkiä nokka kohti Savitaipaleen apajia. Sitä leipää me odotetaan ensi kesältäkin eniten.


Eräänä kauniina kesäpäivänä rynnistimme mahat ojossa Lappeenrannan uimarannalle. Siellä oli jos jonkinmoista seikkailurataa, ja me todellakin halajasimme sinne kiipeilemään kuin Tarzanit ikään. Pulikoimme myös tietenkin veden perukoilla.


Lähdettyämme pois rannalta aloimme metsästää muonapaikkaa. Ensimmäiseksi mieleemme ponnahti Hesburger, luonnollisesti. Ongelmaksi koitui kuitenkin äkkiä se, että Lappeenranta ei ole meille kaupunkina kovin tuttu, joten olimme eksyksissä kuin pienet Taavit konsanaan. Aloimme jo menettää toivomme etsinnän suhteen, joten Maura otti huikan vauhtihirmua rohkaisuryypyksi ja meni kysymään tietä Hesburgeriin. Koitimme tähystää katseillamme mahdollisimman hyviksimmän näköistä tyyppiä keltä kysyä. Silmiimme osui lopulta kaksi naikkosta, jotka näyttivät infoihmisiltä. Emme valitettavasti saaneet heiltä vastausta reittiongelmaamme. Sen sijaan he ragettivat meille Hesburgerin epäterveellisyydestä ja kehottivat etsimään paremman muonapaikan. Me ei silti lannistuttu vaan jatkettiin matkaa kera kompassin, lintukiikareiden ja trangian.


Me haluttiin olla mainstream ja ottaa tuommoinen LOVE-kuva. Oltiin tosi ylpeitä otoksestamme, kunnes katsottiin sitä kamerasta tarkemmin... Vasta silloin huomattiin tuo martta keikistelemässä kuumille rantakolleille.


Välillä suuntasimme kesäiset nokamme kohti mökkijärveä. Sinne pulahdimme sorsia katsastamaan. Ne sorsat katseli meitä pimeydestä selvästi pahat mielessä. Me annettiin niille leipää mutta silti he tuijottivat meitä raivoisasti. Kerran he suorastaan hyökkäsivät meidän päälle, ymmärrän kyllä. Hyvää me vain tahdoimme.


Päätettiin järjestää mielenosoitus sorsille ja ruvettiin nokkaviksi. Katsottiin niitä ylimielisesti.


Muuran mökin saunan lauteilla oli mukava lahnailla kuumina kesäpäivinä.


Hypellessämme trampoliinilla syntyi tämmöinen huba tilanneotos. Me naurettiin tälle kuvalle perseemme irti. Tämä kuva on siinä mielessä hyvin historiallinen, koska kun Muura näki tämän, hän huusi pää punaisena ja heltta heiluen "SÄÄ NÄYTÄT IHAN MÄYRÄLTÄ!" ja siitä se ajatus sitten lähti... Myöhemmin Maura kyllästyi siihen, että on ainoa eläin, niin hän keksi Muuralle nimen Myyrä.


Loppukesän ratoksi ruvettiin munamiehiksi. Mentiin cooleina katolle ottamaan ihania otoksia Mimmin kanssa. Välillä keskittymisemme herpaantui ja Mimmi vahingossa kuristi Mauraa. Ja huomatkaa kuinka Muura näyttää todella säälittävältä minijonnelta.


Ensikesältä me odotetaan Savitaipaleen leivän lisäksi sitä, että päästään Mauran katolle muonaamaan mansikoita, croisantteja ja juustosämpylää. Ja kaiken tämän kruunaa juoruilu. Kaikki muu on toissijaista.

T. Muura & Maura